sunnuntai 30. elokuuta 2020

Kuormitatko itse liikaa omaa elämääsi?

Työhyvinvointi. Henkilökohtainen hyvinvointi. Kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tässä asiassa se todella pitää paikkansa. Ongelmat kotona heijastuvat työpaikalle ja päinvastoin, vaikka kyseessä olisi kuinka kovapintainen tyyppi. Jos työpaikalla pomo on paskiainen tai työkaverit kiusaa, on jatkuvasti liikaa työtehtäviä eikä oikein mikään tunnu luonnistuvan, niin asioille täytyy luonnollisesti yrittää tehdä jotain. Jos vielä samaan aikaan kotona on vaikka pienet lapset, jotka eivät lähtökohtaisesti nuku ikinä, puolisokin on jotenkin tosi ärsyttävä ja rakennusprojekti/muutto/sisustus tai muu vastaava vie energiaa, niin herää kysymys, että pitäisikö ehkä kyseisen yksilön pysähtyä ja miettiä elämää ja siihen mahdollisimman pian tarvittavia muutoksia pikimmiten?

Suorittaminen. Sen me ihmiset nimittäin osaamme. Se tuntuu olevan jopa toivottavaa. Kovin moni tuntuu ihannoivan ihmistä, joka on hyvässä positiossa työelämässä, jonka kalenteri on täynnä nonstop, koti kiiltää puhtauttaan, parisuhde kukoistaa, lapset harrastavat jos vaikka mitä ja jolla on aikaa myös itse harrastaa - mielellään jotain rankkaa ja lähes kilpatasolla. Käsi ylös, kuinka monella on oikeasti esimerkiksi sunnuntaina lepopäivä? Ja lepopäivällä en tarkoita sitä, että silloin on aikaa siivota koti lattiasta kattoon, käydä juoksemassa, joogassa, kuntosalilla, pyörälenkillä tai maalata vaikka kotona pari seinää. Koska olet viimeksi istunut sohvalla hyvän kirjan kanssa, ilman kännykkää ja sen tuomaa infotulvaa?

Hyvin harva ihminen ymmärtää miettiä omaa kokonaiskuormitustaan. Ihmistähän kuormittavat negatiivisten asioiden lisäksi myös esimerkiksi positiiviset isot muutokset. Yleensä siinä vaiheessa, kun ihminen alkaa piiputtaa, on jo liian myöhäistä. Ei nähdä metsää puilta, vaan syytellään juurikin sitä ikävää pomoa, työkavereita, puolisoa, lapsia, elämäntilannetta. Eikä siinä mitään, monenlaista ikävää mahtuu meidän jokaisen tielle, niin paskoja pomoja tai muita, mihin emme pysty suoranaisesti itse vaikuttamaan.
Mutta moni meistä kuormittaa myös omilla ratkaisuillaan omaa elämäntilannettaan. Tehdään omat aikataulut liian täydeksi, koska suoritetaan elämää.

Ihminen ei ole kone. Ennen pitkää liika suorittaminen vaatii veronsa ja ihminen joko uupuu, sairastuu tai turvautuu hetkelliseen helpotukseen kuten vaikkapa alkoholiin, josta syntyy siiten ihan omat ongelmansa. Parin viinilasillisen jälkeen elämä alkaa kummasti näyttää vähän mukavammalta ja jatkuvaa painetta on hetken helpompi kestää. Parista lasillisesta tulee nopeasti kolme ja sitten pullo ja niin edelleen. Sitä paitsi sivistynytkin tissuttelu vaikuttaa unen laatuun ja kierre on nopeasti valmis. Tiesitkö, että jo yksi annos (12cl) viiniä vaikuttaa unen laatuun heikentävästi?
Yleensä ihminen tarvitsee kunnon pysähdyksen, ennen kuin ymmärtää katsoa omaa toimintaansa ja nähdä siinä piilevät ongelmat. Ihminen on siitä mielenkiintoinen otus, että pystymme kyllä löytämään selitykset kaikenlaiselle toiminnallemme. Ja jos on vuosia polttanut kynttilää molemmista päistä, ei tietysti oikein tiedä muusta. Sitä kuvittellee, että tällaista elämä nyt vaan on ja se täytyy kestää, kun ei ole vaihtoehtoja. Stressaantuneena ja ylikuormittuneena sitä ei ole kovin avoin, vaan sitä on jotenkin helpompi (!!) painaa laput silmillä eteenpäin omassa tunnelissa niin pitkään, kunnes seinä nousee vastaan eikä ole enää muuta vaihtoehtoa kuin pysähtyä.

Haluan tällä kirjoituksellani haastaa sinua miettimään, mitä sinä voit tehdä, mikäli oma elämäsi tuntuu jatkuvasti liian kiireiseltä, paineiselta ja stressaavalta. Ja jos esimerkiksi kärsit uniongelmista, suosittelen tekemään muutoksia arkeen heti! Uniongelmat nimittäin ajavat ihmisen nopeasti kierteeseen, jolla on vakavat seuraukset.

Kaikkea ei voi ottaa omalle kontolle, mutta moneen asiaan pystyy itse vaikuttamaan omilla valinnoilla ja myös asenteellaan. On vaan helpompaa löytää syylliset omaan huonoon oloon muualta... Tiedän, mistä puhun.

Rauhallista sunnuntaita kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Irtisanomisen voi hoitaa hyvin, huonosti tai hyvin huonosti

Jos irtisanominen osuu omalle kohdalle, se on lähes jokaisessa tapauksessa jollain tavalla kova paikka. Joskus se ottaa kovemmin, joskus se ...